Uutiskirje | Vko 17 | Valmentajauutisia #5

Julkaistu 21.04.2020

Mitä ajattelen valmentamisesta nyt?

On selvää, että minulle on osunut kohdalle monia valmentajia, joista jokaisella on ollut omat vahvuudet ja heikkouden. Ihan niin kuin meillä kaikilla. Nyt kun olen toiminnanjohtajan roosta käsin päässyt seuraamaan ja osallistumaan lasten ja nuorten valmennukseen. Olen saanut paljon uusia näkökulmia valmentajana toimimiseen.

Jos ajattelen harrastamistani nuorempana, nousee valmentaja esiin lähes poikkeuksetta ennen joukkuekavereita. Oli kyseessä sitten jalkapallo, yleisurheilu, koripallo tai pesäpallo. Valmentaja, ainakin minun tapauksessani, on ollut vaikuttamassa vahvasti siihen, millainen ihminen minusta on kasvanut. Kiitos siis tässä julkisesti ihan jokaiselle valmentajalle, jotka minua ovat valmentaneet.

Kun istumme iltaa kavereiden kanssa ja nautimme elämästä, nousee meidän harrastukset poikkeuksetta esiin illan aikana. Ja AINA kun ne jossain vaiheessa nousevat esiin, me vaihdamme muistoja nimenomaan valmentajista, heidän toiminnastaan ja sanomisistaan.

Tästä voimme kai päätellä, että valmentajat ovat minun lisäksi olleet myös minun kavereille keskeinen osa elämää ja harrastusta. Valmentajat ovat ihan siellä samalla viivalla vanhempien ja opettajien kanssa kun puhutaan lapselle tärkeistä aikuisista hänen elämässään.

Ajatelkaa, valmentajalla on parhaimmillaan mahdollisuus vaikuttaa kerralla positiivisesti 30 lapsen kasvuun urheilijana ja ihmisenä. Todella hieno ja samalla vastuullinen tehtävä. 

Kun valmennat 5 vuotta, on mahdollista, että olet ollut auttamassa yli reilusti yli sataa (100) lasta kasvamaan täysipainoisiksi ihmisiksi ja urheilijoiksi.

On hienoa huomata, kuinka meidän valmentajien toiminnasta ja asenteesta paistaa läpi tuo halu auttaa muita saavuttamaan oma huippunsa ihmisinä ja urheilijoina. Hattu päästä jokaiselle valmetajalle niin meillä kuin muuallakin!

Minusta voidaan sanoa, että valmentaminen on varmasti yksi parhaista harrastuksista, joita ihmisellä voi olla. Pääset tekemään muille ihmisille hyvää ja samalla sinulle maksetaan siitä. Yleensähän harrastus maksaa mutta valmentaminen on harrastus, josta sinulle maksetaan!

Tästä aiheesta riittäisi kirjoitettavaa ja puhuttamaa pitemmäksikin aikaa. Jätetään jorinat sikseen ja mennään eteenpäin (Jutilan äänellä).

Sitten seuraava päävalmentaja, olkaa hyvät!

Pojat 2011 | Aki Selin

Kerro yksi asia, joka koripallossa kiehtoo?

- Koripallossa kiehtoo pelin nopeus ja tilanteiden jatkuva vaihtuminen hyökkäyksestä puolustukseen. Lisäksi onnistumisia ja epäonnistumisia tulee jatkuvasti niin nopealla tahdilla, että kumpiakaan ei ole aikaa jäädä sulattelemaan liian pitkäksi aikaa.

Kerro yksi asia, minkä takia valmennat?

- Valmentamaan ja ylipäätään koripalloon takaisin päädyin omien poikien koripalloharrastuksen kautta. Hyvin lyhyen ajan maltoin olla pelkässä vanhemman roolissa kentän laidalla. Ensin ajauduin joukkueenjohtajan pestiin, sitten olin apuvalmentajanakin ja nyt hieman poikkeusoloissa aloitellaan 2011 -syntyneiden poikien vastuuvalmentajana.

IMG-20200414-WA0003


BC NOKIA | TIEDOTE | TILANNEKATSAUS

6.5.2020

Hallitus tiedotti maanantaina 4.5.2020 uusista rajoituksista liittyen koronavirustilanteeseen Suomessa.

Olemme päivittäneet BC Nokian harjoitustoiminnan rytmitystä hallituksen uusien linjausten mukaiseksi.

Harjoitustoiminnan rytmitys (6.5. - 30.6.)

6.5.-13.5.

- Omatoiminen harjoittelujako jatkuu.

- Joukkueen yhteisen toiminnan järjestäminen ulkona/sisällä kielletty.


14.5.-31.5.

- Valmentajat voivat halutessaan järjestää joukkueelle yhteistä toimintaa ulkona.

- Harjoitustoiminnan tulee tapahtua alle 10 hengen pienryhmissä.

- Harjoitustoiminnan aikana tulee välttää lähikontakteja.

- Toimintaa ei tällä ajanjaksolla järjestetä sisätiloissa.


1.6.-30.6.

- Valmentajat voivat halutessaan järjestää joukkueelle yhteistä toimintaa ulkona/sisällä.*

- Harjoitustoiminnan ryhmäkoko max. 50 henkilöä.

- Harjoitustoiminnan aikana tulee välttää lähikontakteja.

- Seuran järjestämä korvaava toiminta käynnistyy suunnitellun mukaisesti 1.6. alkaen.*

*Harjoittelu sisätiloissa on mahdollista aloittaa kesäkuussa, mikäli Nokian kaupunki avaa liikuntasalit urheiluseurojen käyttöön kesäkuussa.


Seuran järjestämä, tulevan kesän korvaava toiminta on suunnattu 2011-2001 syntyneille pelaajille ja se kuuluu kauden 2019-2020 pelaajapakettimaksuun.


Hallitus tekee tilannearvion uudelleen viimeistään kesäkuun loppuun mennessä ja tekee muutoksia linjauksiin, mikäli tarpeellista. Tästä johtuen olemme suunnitelleet harjoitustoiminnan rytmityksen kesäkuun loppuun asti. Seuraamme hallituksen tiedotuksia ja teemme sen pohjalta rytmitykseen muutoksia, mikäli siihen on tarve.


Olemme tehneet muutoksia myös kesän korvaavan toiminnan sisältöihin, jotta ne noudattavat hallituksen nyt antamia linjauksia. Tiedotamme toukokuun aikana tarkemmin kesän korvaavan toiminnan sisällöistä ja rakenteesta.

---
Henri Hirvikoski
Basketball Club Nokia ry
Toiminnanjohtaja





BC NOKIA | TIEDOTE | TILANNEKATSAUS

31.3.2020

Hallitus linjasi eilen (30.3.2020) tiedotustilaisuudessaan, että poikkeustoimia Suomessa pidetään yllä ainakin 13.5.2020 saakka. Nämä poikkeustoimet koskevat myös urheiluseurojen toimintaa.

Alla uusin tiedote kaikille jäsenille koskien BC Nokian toimintaa poikkeustilan aikana.


Kiitos

Iso kiitos kaikille jäsenille jo tässä vaiheessa siitä, miten ymmärtäväisesti olette suhtautuneet seuran tekemiin päätöksiin koskien toimintaa ja siihen liittyviä maksuja. Yhteisö näyttää todellisen voimansa silloin, kun sitä koetellaan.


Mitä hallituksen linjaus käytännössä tarkoittaa?


BC Nokia, kuten muutkaan suomalaiset urheiluseurat, eivät voi järjestää joukkueiden tai seuran yhteistä toimintaa ennen keskiviikkoa 13.5.2020.

Siitä, jatkuuko poikkeustila vielä 13.5.2020 jälkeen ei ole kenelläkään tietoa. BC Nokia seuraa tiiviisti hallituksen urheiluseuroja koskevia linjauksia ja tiedottaa niistä jäseniään välittömästi, kun tiedotettavaa on.

Olemme tänään lähettäneet valmentajillemme ohjeistuksen, jonka mukaan omatoiminen harjoittelujakso jatkuu ainakin 13.5.2020 saakka.


Harjoitustoiminnan rytmitys (31.3.-10.8.)

Hallituksen uusien linjauksien mukaisesti joukkueiden yhteisen harjoittelun rytmitys on seuraava:

31.3. - 13.5. | Omatoiminen jakso (päävalmentajan ohjeiden mukaan)


13.5. - 1.6. | Omatoiminen jakso + joukkueen yhteisiä harjoituksia (päävalmentaja tiedottaa, mikäli lupa yhteisten harjoitusten pitämiseen on olemassa)

1.6. - 5.8. | 3vs3 toiminta + joukkueen yhteisiä harjoituksia (päävalmentaja tiedottaa, mikäli joukkue harjoittelee tällä aikavälillä yhdessä)

10.8. -> | Kauden 2020-2021 vakiovuorot lähtevät pyörimään


Kesän 2020 toiminta

Koska kukaan ei vielä tiedä mihin suuntaan tilanne poikkeustilanteen suhteen Suomessa etenee, suunnittelemme kesän 3vs3 toimintaa aktiivisesti eteenpäin olettaen, että sitä päästään järjestämään.

Kesän 3vs3 toiminta sekä aikuisten pelivuorot on suunniteltu aikavälille 1.6.-5.8.

Olemme tehneet päätöksen, että nämä toiminnat aloitetaan välittömästi, kun hallitus antaa siihen luvan.
Tapahtumat kuuluvat kauden 2019-2020 pelaajapakettimaksuun.

Tässä vielä kertauksena toiminnat pähkinänkuoressa:

2011-2009 -syntyneet

Ajanjakso: 1.6. – 5.8. (yhteensä 10 viikkoa)
3vs3 pelit: Maanantai & Keskiviikko (2 kertaa/viikko)
Fysiikkaharjoitus: maanantai/keskiviikko (1 kertaa/viikko|Punainen Ovi)
Kello: 10:00-14:00 välisenä aikana (tarkentuu myöhemmin)
Paikka: Koulun liikuntasali (selviää myöhemmin)

2008-2002 -syntyneet

1.6. – 5.8. (yhteensä 10 viikkoa)
3vs3 pelit: Maanantai & Keskiviikko (2 kertaa/viikko)
Fysiikkaharjoitus: maanantai/keskiviikkko (1 kertaa/viikko|Punainen Ovi)
10:00-14:00 välisenä aikana (tarkentuu myöhemmin)
Paikka: Koulun liikuntasali (selviää myöhemmin)

Aikuispelaajat

1.6.-5.8. (yhteensä 10 viikkoa)
Päivä päätetään myöhemmin
Iltaisin pelivuoro kaikille aikuispelaajille
Naiset ja miehet erikseen
Paikka selviää myöhemmin

Unified

Seura osallistuu Varalassa järjestettävän Unified pelaajien leirin järjestelyihin.


Sosiaalinen media

Tiedottelemme somessa tuoreita uutisia ja kuulumisia. Ottakaa tilit seurantaan tästä alta:

Facebook

Instagram

PS. Tällä viikolla tänne ilmestyy uusi viikkokirje, jonka mukana tulee valmentajauutisia kaudelle 2020-2021. Kirjeestä tiedotetaan Facebookissa.


Pitäkää huolta itsestänne, toisistanne ja muistakaa pestä käsiänne!


---
Ystävällisin terveisin
Henri Hirvikoski
Basketball Club Nokia ry
Toiminnanjohtaja





BC NOKIA | TIEDOTE | TOIMINNAN JATKO

19.3.2020


BC Nokia ry:n johtokunta piti kokouksen tiistaina 17.3.2020, jossa keskusteltiin vallitsevasta koronavirus tilanteesta ja sen aiheuttamista toimenpiteistä koskien seuran taloutta sekä toimintaa nyt ja tulevaisuudessa. Alla kaikille jäsenille ajankohtaista tietoa siitä, mitä kokouksessa päätettiin, mikä on tämän hetkinen tilanne ja miten toiminta jatkuu tulevaisuudessa.


Yleisesti


Ilmoitimme viime viikon torstaina seuran kaikkia toimintaryhmiä koskevasta linjauksesta, jonka mukaisesti kaikkien seuran toimintaryhmien yhteiset tapahtumat keskeytettiin toistaiseksi. Suomen hallituksen maanantaina 16.3.2020 käyttöönottamat poikkeustoimet edellyttävät kaiken harjoitus- ja pelitoiminnan keskeytyksen jatkamista ainakin 13.4.2020 saakka.
Harjoitus- ja pelitoiminnan keskeytyksen pitkittymisestä johtuen olemme analysoineet sekä reagoineet poikkeustilan tuomiin haasteisiin liittyen toiminnan järjestämiseen sekä talouteen. 


Harjoitustoiminnan rytmityksen muutokset


Seuran kaikki juniori-ikäiset (2013-2002) pelaajat aloittavat omatoimisen harjoittelun viimeistään maanantaina 23.3.2020.


Omatoiminen harjoittelu aloitetaan joukkueiden valmentajien ennalta lähettämien ohjeiden mukaisesti. Valmentajia on ohjeistettu laatimaan ohjeet niin, että ne soveltuvat pelaajien ikätason mukaiseen harjoitteluun ja niissä otetaan huomioon pelaajien koulunkäynnin poikkeuksellisen järjestämisen lisäksi tarvittava lepo sekä palautuminen.


Pelaajien omatoiminen harjoittelukausi kestää ainakin 13.4.2020 saakka.

 
Mikäli hallituksen poikkeustoimet sallivat joukkueiden yhteiset harjoitukset 13.4. - 1.6. välisenä aikana, on valmentajia ohjeistettu suunnittelemaan tälle aikavälille pelaajien omatoimisen harjoittelun rinnalle joukkueen yhteisiä tapahtumia/harjoituksia salissa tai ulkona.


1.6. maanantaina on määrä alkaa junioripelaajien yhteiset 3vs3 pelitapahtumat. Nämä pelitapahtumat ovat seuran järjestämää toimintaa ja niihin on oikeutettuja osallistumaan kaikki 2011-2002 -syntyneet seuran pelaajat.


Pelitapahtumia järjestetään viikoittain läpi kesän, aina 5.8.2020 asti. Pelitapahtumien yhteyteen suunnitellaan kerran viikossa järjestettävä fysiikkavalmennus, johon kaikki junioripelaajat saavat halutessaan ottaa osaa. Fysiikkavalmennuksesta vastaa Kuntotehdas Punainen Ovi.


Välittömästi, kun poikkeustoimet sen sallivat, joukkueet voivat järjestää omia harjoituksiaan em. 3vs3 pelitapahtumien rinnalla. Joukkueiden omien harjoitusten suunnittelusta ja toteutuksesta vastaa joukkueen valmennustiimi.


Seuran uudesta 3vs3 konseptista lisää myöhemmin tässä postissa.


Harjoitustoiminnan rytmitys (23.3. ->)

23.3. - 13.4. | Omatoiminen jakso (päävalmentajan ohjeiden mukaan)

13.4. - 1.6.   | Omatoiminen jakso + joukkueen yhteisiä harjoituksia (päävalmentaja tiedottaa, mikäli lupa yhteisten harjoitusten pitämiseen on olemassa)

1.6. - 5.8.     | 3vs3 toiminta + joukkueen yhteisiä harjoituksia (päävalmentaja tiedottaa, mikäli joukkue harjoittelee tällä aikavälillä yhdessä)

10.8. ->       | Kauden 2020-2021 vakiovuorot lähtevät pyörimään


Edellytyksenä kaikille seuran yhteisille ja joukkueiden yhteisille tapahtumille/harjoituksille on, että poikkeustila on hallituksen toimesta purettu ja tilanne muutenkin normalisoitunut (mm. koulujen kevätlukukauden pituus).

BC Nokia seuraa tiiviisti THL:n ja hallituksen ohjeistuksia liittyen urheiluseurojen toimintaan ja tiedottaa mahdollisista muutoksista jäseniään.


Kausimaksut


BC Nokian johtokunta päätti 17.3.2020, että kevään 2020 kausimaksut maksetaan normaalisti. Johtokunta päätyi tähän ratkaisuun, koska toiminnan keskeytys johtuu kaikista toimijoista riippumattomista syistä.


Ymmärrämme, että perheissä voi koronaviruksen aiheuttamien muutosten takia olla taloudellisesti haastava tilanne. Oletamme kuitenkin, että mahdollisesti jäljellä oleva osa kausimaksua maksetaan jo aiemmin sovitun aikataulun mukaisesti (31.3.2020 mennessä). Mikäli perheellänne ei ole mahdollisuutta pysyä ennalta sovitussa aikataulussa, olkaa yhteydessä tästä asiasta seuramme talouspäällikölle (pasi.hovi@bcnokia.com).

Tämän päätöksen ensisijainen tarkoitus on turvata seuramme laadukas toiminta myös tulevaisuudessa. Päätös mahdollistaa seuran työntekijöiden palkkojen maksun, valmentajien palkkioiden maksamisen sekä toiminnan kiinteiden kulujen maksamisen ajallaan. Päätöksen myötä pystymme hyödyntämään kaiken mahdollisen työresurssin sekä osaamisen tulevan kesän sekä syksyn toiminnan suunnitteluun.

Seuran tulevalle kesälle suunnitellut toiminnot (3vs3) sisältyvät kauden 2019-2020 pelaajapakettimaksuun. Kesän toiminta korvaa sen tauon, jonka nyt joudumme olosuhteiden pakosta pitämään.

Mikäli tilanne tulevana kesänä on se, että toimintaa ei voi/saa järjestää, otetaan nyt tehdyt päätökset uudelleen käsittelyyn.


Kesän 3vs3 toiminta


Toiminta pähkinänkuoressa:

2011-2008 -syntyneet
- Ajanjakso: 1.6. – 5.8. (yhteensä 10 viikkoa)
- 3vs3 pelit: Maanantai & Keskiviikko (2 kertaa/viikko)
- Fysiikkaharjoitus: maanantai/keskiviikko (1 kertaa/viikko)
- Kello: 10:00-14:00 välisenä aikana (tarkentuu myöhemmin)
- Paikka: Koulun liikuntasali (selviää myöhemmin)

2007-2002 -syntyneet
- 1.6. – 5.8. (yhteensä 10 viikkoa)
- 3vs3 pelit: Maanantai & Keskiviikko (2 kertaa/viikko)
- Fysiikkaharjoitus: maanantai/keskiviikkko (1 kertaa/viikko)
- 10:00-14:00 välisenä aikana (tarkentuu myöhemmin)
- Paikka: Koulun liikuntasali (selviää myöhemmin)

Tyttöjen toiminta muuten samalla kaavalla mutta ryhmäjaot toiminnassa ovat seuraavat: 
- Nuorempien ryhmä 2011-2009
- Vanhempien ryhmä 2008-2002

Aikuispelaajat
- 1.6.-5.8. (yhteensä 10 viikkoa)
- Päivä päätetään myöhemmin
- Iltaisin pelivuoro kaikille aikuispelaajille
- Naiset ja miehet erikseen
- Paikka selviää myöhemmin

Unified
- Seura osallistuu Varalassa järjestettävän Unified pelaajien leirin järjestelyihin.


Lopuksi


Kukaan meistä ei tiedä tänään millainen tilanne on huomenna. BC Nokia pyrkii tiedottamaan toimintaan liittyvistä asioista välittömästi, kun tiedotettavaa on.

Some on tähän hyvä väline, joten ottakaa meidän some kanavat seurantaan:
Facebook
Instagram

Pitäkää kädet puhtaina ja toisistanne huolta!


---

Ystävällisin terveisin
Henri Hirvikoski
Basketball Club Nokia ry
Toiminnanjohtaja