Varhaiskasvatuksen liikunnan suositusten mukaan lapsen tulisi liikkua vähintään kaksi tuntia päivässä. Päivittäin arkiliikkuminen yhdessä perheen kanssa on pienelle lapselle tärkein liikkumisen muoto. Arkiliikkumisen lisäksi monipuolinen liikuntaharrastus tukee lapsen kehitystä ja antaa parhaimmillaan vanhemmille paljon vinkkejä yhdessä liikkumiseen. Kävely, juoksu, hyppely, heittely, kiipeäminen ja keinuminen auttavat lasta pysymään terveenä ja hankkimaan edellytyksiä uusien taitojen oppimiselle.
BC Nokian naperopallokoulujen tavoitteena on mahdollistaa alle kouluikäisten lasten monipuolinen liikkuminen. Pallot kuuluvat olennaisena osana pallokoulutuntien sisältöön; oikein oppimaan heittäminen, kuljettaminen ja pelaaminen tarvitsevat pohjalle kuitenkin paljon perusmotoriikan harjoittelua. Naperopallokoulujen ohjaajilla on jokaisella pitkä koripallotausta, jonka lisäksi he ovat käyneet erilaisia lasten liikunnan opintoja. Näitä kokemuksia hyväksi käyttäen olemme rakentaneet tunneista mielenkiintoisia ja lasten perus- ja palloilutaitoja tukevia.
Tervetuloa BC Nokian naperopallokouluun!
PALLOKOULUT 2010-11
ALHONIITYN KOULU
Tiistaisin
klo 16.15 perheryhmä
klo 17.00 3-4 v
klo 17.45 5-6 v
Lauantaisin
klo 10.00 perheryhmä
klo 10.45 3-4 v
klo 11.30 5-6 v
UIMAHALLIN ALAKERTA – painisali
Keskiviikkoisin
klo 10.00 perheryhmä
klo 11.00 3-5 v
VIIME VUONNA PALLOKOULUISSA OLLEET VOIVAT VARMISTAA PAIKKANSA KAUDEKSI 2010-2011 5.8 MENNESSÄ, UUDET PALLOKOULULAISET VOIVAT ILMOITTAUTUA 6.8 LÄHTIEN.
Ilmoittautumiset: marja.olli at bcnokia.com / nimi, sähköposti, puhelin, ryhmä johon ilmoittautuu ja paidan koko.
·
jokaiseen ryhmään otetaan 22 lasta
· pallokoulumaksu on 140€/ vuosi sisältäen ohjauksen, vakuutuksen, pelipaidan, BC Nokian pelaajakortin jäsenetuineen
· pallokoulumaksujen eräpäivä on 10.9 ja 10.1. – maksettu kuitti eräpäivän jälkeisellä kerralla vahvistaa pallokoulupaikan
· sisaralennus 20€
· koko vuoden maksu kerralla 135€
PALLOKOULUT ALKAVAT KESKIVIIKKONA 1.9, LAUANTAINA 4.9. JA TIISTAINA 7.9.
TERVETULOA KAIKKI UUDET JA VANHAT MUKAAN! Lisätiedot Marja Olli p. 040-844 9111