ILTAPÄIVÄTOIMINTA

BC Nokia ry järjestää lukuvuonna 2019-2020 Harjuniityn koulun iltapäivätoimintaa pääasiassa 1.-2. luokan oppilaille.

Toimintaan on mahdollisuus osallistua sekä Harjuniityn että Myllyhaan koulun oppilailla.

Toiminta on aktiivisuuteen ja liikkumiseen kannustavaa. Omille leikeille, askarteluille, rakenteluille sekä rauhoittumiselle on varattu myös oma aikansa iltapäivän sisällä.
Lapset pääsevät vuoden aikana osallistumaan toiminnan suunnitteluun, toteuttamiseen sekä arviointiin.

Välipalaa syödään Harjuniityn koulun ruokalassa. Välipalan meille toimittaa Nokian kaupunki.

Iltapäivätoiminnalla pyritään vähentämään lapsen yksinäistä aikaa vanhempien ollessa töissä tai opiskelemassa. Iltapäivätoiminnan tarkoitus on taata jokaiselle toimintaan osallistuvalle lapselle eheä kokonaiskoulupäivä, jossa lapsen on fyysisesti ja henkisesti hyvä olla.

BC Nokia ry rakentaa iltapäivätoiminnan konseptiaan yhteistyössä Pelastakaa Lapset ry:n kanssa, joka pitää koulutuksia toiminnan piirissä työskenteleville kasvattajille. Lue lisää Pelastakaa Lapset ry:n hankkeesta, jossa BC Nokian on mukana tästä.

- Haluamme ottaa toiminnan suunnitteluun mukaan yhteistyökumppaneita, joilla on tietoa ja arvokasta osaamista tällaisen toiminnan järjestämiseen. Pelastakaa lapset ry pystyy tarjoamaan osaamisesta, josta on hyötyä seuran toiminnassa laajemminkin, toteaa BC Nokia ry:n toiminnanjohtaja Henri Hirvikoski.

Pikkusudet-Harjuniitty

Harjuniityn iltapäivätoiminta rakennetaan niin, että se antaa lapsille mahdollisuuden leikkiä, ulkoilla, liikkua, tehdä kädentöitä sekä läksyjä iltapäivän aikana.

Iltapäivätoiminnan rinnalla Harjuniityssä pilotoidaan Pikkusudet-Harjuniitty, joka mahdollistaa seuran toimintaan osallistumisen iltapäivän aikana.

- Pikkusudet-Harjuniitty on lähellä kotia, laadukas sekä edullisen harrastus, joka on suunnattu Harjuniityn päiväkodin esikoululaisille sekä kaikille Harjuniityn ja Myllyhaan koulun 1. luokan oppilaille, kertoo Hirvikoski.

BC Nokia järjestää Pikkususi -toimintaa iltaisin myös muualla Nokialla. Pikkususi -toiminta on suunnattu esikoululaisille sekä 1. luokkalaisille. Pikkususi -toiminnan keskiössä on motoristen perustaitojen ja koripallon alkeiden lisäksi liikunnallisen elämäntavan opettelu.

Pikkusudet-Harjuniitty mallintaa tätä samaa konseptia sillä poikkeuksella, että toimintaa järjestetään iltapäivällä, lasten koulupäivän jälkeen.

Lisää Pikkusudet-Harjuniitty toiminnasta voit lukea kotisivuiltamme ja sosiaalisesta mediasta kesän ja syksyn aikana.


MYONTEINEN-TUNNISTAMINEN hehku-400x273