Voitto viimeisestä ottelusta ja kohti pudotuspelejä!

Julkaistu 27.03.2016

 Tulihan
se sieltä; kotivoitto ja pudotuspelipaikka samassa paketissa! Runkosarjan
viimeisessä ottelussa BC Nokia kukisti Helsinki Seagullsin numeroin 92-87 ja
eteni näin pudotuspeleihin Joensuun Katajaa vastaan. Kuten joukkueiden väliset
ottelut aikaisemminkin tällä kaudella, niin tämäkin oli erittäin tasainen eikä
kumpikaan joukkue tuntunut saavan ratkaisevaa etumatkaa aikaiseksi. Vielä
viimeisen jakson puolivälissä Seagulls johti ottelua niukasti. Sen jälkeen Joni
Harjula ja Dragan Labovic laittoivat kolme kolmosta pohjaan Jason Conleyn
vastatessa kahdella korilla. BC Nokia siirtyi noilla koreilla 87-83 johtoon
eikä luopunut enää sen jälkeen asemastaan. Nokialaisten viimeiset pisteet
nakuttivat Eldar Skamo ja Niko Mattila vapariviivalta.



Kotijoukkueella
oli taas monta onnistujaa. Parhaana palkittiin aivan ansaitusti Daniel Bailey,
joka teki yhteensä 23 pistettä ja otti viisi levypalloa. Etsimättä muistuu
mieleen viime vuoden finaalipelien toinen ottelu Uudessakaupungissa, kun Daniel
takoi taululle 29 pistettä. Myös Dragan Labovic teki 23 pistettä ja tuntuu
siltä, että hänelle sopii paremmin tällainen noin 26:n minuutin peliaika kuin
yli kolmenkymmenen menevät minuutit. Koko joukkueen tarkkuus kolmen pisteen
kaaren takaa oli huimat 56% (14/25).

Daniel-vilpas (kopio)



Vaihtopenkiltä
löytyi yksi BC Nokian voiton avaimista. Pisteet penkiltä menivät BC Nokian
eduksi 30-16. Etukäteen arvioiden Seagullsilta löytyi kuusi erityisen tärkeää
pelaajaa. Näistä kotijoukkue onnistui puolustamaan Timo Heinosen kahteen
pisteeseen. Vaikka vaihdosta tullut Jarkko Kyllönen onnistui yllättävänkin
hyvin omassa roolissaan, jäi Seagullsin vaihtomiesten rooli kuitenkin aika
vähäiseksi. Tuomaristo vihelsi virheitä kotijoukkueelle huomattavasti vieraita
enemmän, vaikka ottelun lopussa Seagulls yritti rikkomalla saada peliä
haltuunsa. (vaparit BC Nokia: 16, Seagulls: 28) Tästä huolimatta enemmän
vaikutusta virheillä oli vierasjoukkueen peliin Timo Heinosen jouduttua ulos
pelistä viiden virheen takia jo neljännen jakson ensimmäisellä minuutilla.

Gulls-vapari



Vierasjoukkueen
parhaat olivat Terrence Watson (19P/8L) ja Jason Conley (21P/11L). Antto
Nikkarinen teki 15 pistettä ja kuljetti palloa ahkerasti. Aika usein hänen
kuitenkin onnistuttiin ohjaamaan kohti kentän kulmia ja seurauksena oli
tuloksetonta pompottelua ympäri BC Nokian kenttäpäätyä. Nikkarisen kanssa saman
määrän syöttöjä (5 syöttöä) jakoi kotijoukkueen Joni Harjula, joka muutenkin
oli pirteällä pelipäällä. David Kravish kunnostautui tässä ottelussa
erityisesti levypallopelissä. Lisäksi miehelle kirjattiin tilille yksi torjunta
ja pari muutakin oli lähellä onnistua.

Joni-watson



Voitto
tästä ottelusta varmisti siis halutulla tavalla BC Nokian pudotuspelipaikan. Se
sijoittui siis sarjassa kahdeksanneksi kahden pisteen erolla KTP:hen. Näin BC
Nokia kohtaa pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella runkosarjan voittajan ja
viime kauden mestarin Joensuun Katajan. Ensimmäinen puolivälieräottelu pelataan
perjantaina huhtikuun ensimmäisenä päivänä Joensuussa. Ensimmäinen kotiottelu
on sitten seuraavana sunnuntaina eli 3.4.2016. Ottelu Nokian palloiluhallilla
alkaa tuolloin kello 17:00.



Muut otteluparit ovat:



Kauhajoen Karhu - Helsinki Seagulls



Kouvot - Salon Vilpas



Tampereen Pyrintö - Bisons Loimaa