Vilppaalle taisteluvoitto Nokialta

Julkaistu 30.11.2016

Palloiluhallilla nähtiin erikoisen rikkonainen peli, kun molemmat joukkueet saivat läpi ottelun virhetilinsä ripeästi täyteen ja joukkuevirheiden myötä nähtiin myös runsaasti vapaaheittoja. Kumpikaan joukkue ei saanut missään vaiheessa pelaamistaan todellisesti rullaamaan, mikä sai molemmat päävalmentajat kyseenalaistamaan ottelun estetiikan.

– Eihän se ollut maailman kaunein peli, Ilpo Rantanen ja Joonas Iisalo sanoivat melkein sanasta sanaan.

Vilpas sai lentävän 10-0-lähdön, mutta Näädät iskivät kyntensä Palloiluhallin parkettiin ja raastoivat itsensä peliin mukaan askel kerrallaan. Toisella neljänneksellä raataminen tuotti tulosta, kun kotijoukkue nousi ensimmäistä kertaa tasoihin 30-30 Papa Dian löytäessä postista Eldar Skamon vapaaseen kolmoseen

Siitä lähtien joukkueet etenivät rinta rinnan pitkälle päätösneljännekselle asti. Kumpikaan joukkue ei pystynyt ottamaan kunnollista irtiottoa toisestaan, kunnes pari minuuttia ennen loppusummeria Vilppaan Juwan Staten nappasi ottelun näppeihinsä.

Vikkelä ja taitava Staten pääsi ensin ajamaan vapaasti keskeltä finger rolliin ja hetkeä myöhemmin pisti puolustajansa liukastelemaan parketille virheen arvoiseen nostoon korin alta. Läpi illan takuuvarmaa vaparityöskentelyä esitellyt Staten upotti bonusheitollaan vieraat 80-87-johtoon, kun peliaikaa oli jäljellä enää puolitoista minuuttia.

Kentwan Smith toi Nokian vielä neljän pisteen päähän, mutta Nokialle viimeisellä minuutilla vihelletty epäurheilijamainen virhe vei ottelun lopullisesti saavuttamattomiin.

– Kaveri teki kovia koreja, mutta meidän puolustus ei ollut tänään parhaimmillaan. Saimme joitain actioneita vastustajalta pois, mutta sen seurauksena jouduttiin vaihtamaan ja ajauduimme sitä kautta hankaliin 1-1-tilanteisiin, Rantanen kommentoi pelin jälkeen.

Salo on jo tänä kautena kerännyt mainetta jakamalla pistetaakkaa tasaisesti läpi kokoonpanon. Keskiviikkoilta ei ollut poikkeus, kun kuusi vilpaslaista ylsi kaksinumeroisiin pistelukemiin: Staten (19/2), Desmond Williams (20/9), Matias Ojala (13/5), Järvi (13/5), Michael Pounds (10/3) ja Al'lonzo Coleman (10/9).

– Vilpas on läpi kauden onnistunut laajalla rintamalla ja se oli tänään ilman muuta yksi ratkaisutekijöistä, Rantanen kiteytti.

Nokian pistetalkoissa kunnostautuivat Isaiah Wilkerson (22/2/4 syöttöä), Dia (13/9), Kentwan Smith (12/4) ja Skamo (11/9/3). Niko Mattila (8/1) pelasi myös erinomaiset minuutit hyökäten aktiivisesti kohti koria.

– Nyt pitää unohtaa tämä peli, ottaa jokainen jannu itseään niskasta kiinni ja käydä hakemassa perjantaina Pyynikiltä voitto, Mattila kommentoi.