Urheilullinen Kwame Alexander ravisuttamaan rautoja BC Nokiaan

Julkaistu 08.08.2016

Alexander pelasi yliopistouransa Cal State San Bernardinhossa, josta hän valmistui vuonna 2013. Ensimmäisen ammattilaissopimuksensa Alexander teki Kreikkaan, josta hän siirtyi tammikuussa Bosnia-Hertsegovinaan.

Kaudella 2014/2015 Alexander pelasi Kyproksella, josta hän siirtyi Etelä-Korean kautta takaisin Kreikkaan Aries Trikalan rivistöön. Kesän 2015 Alexander pelasi Filippiineillä PBA Governor's Cupissa.

Viime kaudella Alexander esiintyi neljän ottelun verran Japanissa, kunnes siirtyi Qatariin Al Rayyan Dohaan. Qatarissa Alexander kirjautti keskimäärin 14,4 pistettä, 11,3 levypalloa ja 2,8 syöttöä ottelua kohden.

– Rakennamme fyysistä, nopeaan ja liikkuvaan peliin kykenevää joukkuetta. Alexander sopii tähän kokonaisuuteen hyvin, onhan kyseessä urheilullisilta ominaisuuksiltaan varsinkin isoksi mieheksi aivan poikkeusyksilö. Hän tuo mukanaan uusia mahdollisuuksia sekä siirtymispelaamiseemme että esimerkiksi palloskriinipelaamiseemme molemmissa päissä kenttää, BC Nokian päävalmentaja Ilpo Rantanen aloittaa.

– Seuralle ja koko liigalle tuskin on huono asia sekään, että kyseessä on äärimmäisen näyttävä pelaaja. Olimme hyvin kiinnostava joukkue jo viime kaudella ja uskon että se asia ei muutu nytkään, vaikka moni asia onkin muuttunut.

– Neljännen vahvistuksen etsintä jatkuu ja kovasti teemme koko ajan töitä oikean pelaajan löytämiseksi. Koska kokonaispaketti on Kwamen myötä kuitenkin muuten varsin pitkälle kasassa, tiedämme nyt täsmälleen millaista pelaajaa joukkueeseen vielä etsimme. Kiirettä asialla ei onneksi vielä ole.

Alexanderin runsaista joukkuesiirroista huolimatta BC Nokian urheilutoimenjohtaja Ville Tuominen sai hyvät suosittelut sekä Kyprokselta että Trikalassa samaan aikaan pelanneelta ruotsalaiselta Alexander Lindqvistiltä.

– Kun juttelimme Kyproksen ajan valmentajan ja Lindqvistin kanssa, niin molemmat kehuivat rauhalliseksi ja mukavaksi kaveriksi, Tuominen kertoo.