Seagulls vei sarjapisteet mukanaan Nokialta

Julkaistu 05.10.2016

1. neljännes

Palloiluhallin kellosta ei ollut ehtinyt kulua montaakaan minuuttia kunnes yleisö sai haluamaansa leipää ja sirkushuveja, kun Kwame Alexander riisti pallon puolessa kentässä ja pääsi juoksemaan korkealentoisen yhden käden vasaradonkin. Alexander pelasi ensimmäisen neljänneksen aktiivisesti tarjoillen makupaloja poikkeuksellisesta urheilullisuudestaan myös and one -vaparin arvoisella sirkuslay-upilla, jonka myötä BC Nokia eteni 16-9-johtoon.

Kentwan Smith taas pääsi näyttämään heittotaitoaan nakkaamalla pitkän kakkosen nopean hyökkäyksen trailerina ja hetkeä myöhemmin pari metriä kolmosen viivan takaa sukkana sisään. Nokia näytti jo menevät omia menojaan, mutta Jason Conley oli toista mieltä: rutinoitunut ”Coop” heitti kaksi perättäistä kolmosta ja lopulta pääsi nostamaan summerin soidessa päätyrajapelistä tilanteeksi ensimmäisen neljänneksen päätteeksi 21-17.

2. neljännes

Ensimmäisen neljänneksen tapaan Näätien peli oli parhaimmillaan kymmenen minuutin alkupuolella. Daniel Dolenc pääsi nostamaan korin alta upean hyökkäyksen päätteeksi ja Smith kuritti sukkaa kaaren jälleen bonusviivan takaa. Seagulls-kaksikko Raymond Cowels III ja Devonte Upson toivat stadilaiset takaisin peliin ja lopulta Upsonin donkilla hyökkäyslevypallosta tasoihin 26-26.

Joukkueet heittivät hetken kolmosia kilpaa hyvällä menetyksellä ja johto oli kummankin otettavissa. Etu meni lopulta puoliajalle Nokialle, kun Eldar Skamo koulutti puolustajaansa kahdesti korin alla ja Isaiah Wilkerson skorasi neljä pistettä ajoilla. Puoliajalle pukukoppiin marssittiin kotijoukkueen johdossa 41-40.

3. neljännes

Puoliajan jälkeen puntit pysyivät tasaisina, kun kumpikaan joukkueista ei vieläkään kyennyt repimään eroa toisiinsa. Kapteeni Henri Hirvikoski pääsi nakkaamaan kolmosen nurkasta ja Joni Harjula näytti, että miksi hänelle on annettu lempinimeksi ”Professori”. Nokian ohiheiton jälkeen Harjula jäi kyttäämään juonikkaasti omalle kenttäpuoliskolle, kun Niko Mattila haki riiston puolessa kentässä ja ”Professori” pääsi nostamaan pallon helposti koriin. Hetkeä myöhemmin Harjula jallitti 17 vuotta nuoremman Ricky Waxlaxin palloskriiniin ja nakkasi vapaan kolmosen sisään.

Neljänneksellä Nokialta nousi esiin myös Dolenc, joka yksinkertaisesti murjoi pallon joko koriin tai itsensä vapaaheittoviivalle. Loistavan pelin pelannut Seagulls-laituri Carl Lindbom piti huolen, että Näädät sai vain kolmen pisteen johdon päätösneljännekselle 58-55.

4. neljännes

Näätien ailahtelevan pelin viimeinen musta hetki osui rankkaan paikkaan, kun päätösneljänneksen ensimmäiset vajaa seitsemän minuuttia nokialaiset kivittivät kaikki heittonsa ja jäivät pisteettömiksi. Toisessa päässä Antto Nikkarinen pääsi ajamaan pari kertaa takuuvarmaan lay-upiin, Conley juoksi nopeita ja Lindbom näytti, että Susijengin kanssa vietetty kesä ei ole mennyt hukkaan runttaamalla pallon koriin kerta toisensa jälkeen.

Kaikesta huolimatta Seagulls ei päässyt karkaamaan ulottumattomiin. Kolme minuuttia ennen loppusummeria Smith tippasi Nokian seitsemän pisteen päähän 60-67, mutta viimeisten minuuttien rikkomistaktiikka ei tuottanut tulosta ja Seagulls pääsi juhlimaan 76-83-vierasvoittoa.

Tilastot

Nokian pisteen jakaantuivat tasaisesti, kun peräti seitsemän pelaajaa heitti 9 pistettä tai enemmän. Smith (12/5) ja Dolenc (12/2) jakoivat ykköstilan, perässään Wilkerson (11/2), Hirvikoski (11/2/4 syöttöä), Alexander (10/9/4 torjuntaa), Skamo (9/4/3) ja Harjula (9/0/3).

Seagullsin ylivoimainen ykkönen oli komean tupla-tuplan kerännyt Lindbom (24/12). Kauaksi taakse eivät jääneet Cowels (18/13), Conley (16/6) ja Nikkarinen (15/3/6).

Kommentit

– 27 minuuttia johdettiin, mutta trendi vei kaverin suuntaan pelin edetessä. Itse olimme alussa hyviä ja meillä oli omat paikkamme. Päätösneljänneksellä Seagulls oli Antti Nikkarisen ja Carl Lindbomin johdolla todella hyviä. Meille tuli jakso, jossa hyökkäyspeli ei toiminut ja silloin se, mitä teemme muilla osa-alueilla on ratkaisevaa. Seagulls sai enemmän vapaaheittoja ja 16 hyökkäyslevypalloa on iso lukema. Emme olleet huonoja, mutta tällä ei Korisliigassa voiteta Seagullsia, BC Nokian päävalmentaja Ilpo Rantanen kommentoi.

– Kaksi Korisliiga-kautta olemme aloittaneet sillä, että häviämme monta peliä putkeen, joten nyt on ensimmäisen pelin jälkeen parempi tunnelma. Aika nopeasti tämä pitää unohtaa, kun seuraava peli on jo lauantaina Kauhajoella. Ennakkoon ei osannut oikein sanoa, että mitä tästä tulee. Alkuun olimme kyydissä, saimme ihan ok heittoja, mutta ne menivät ohitse. Taisteltiin itsemme mukaan ja neljäs jakso olikin jo meiltä erittäin hyvää pelaamista. Kaksi hyvää joukkuetta vastakkain, mutta toinen joutui häviämään, Seagullsin päävalmentaja Mikko Larkas kommentoi.