Salon Vilpas faneineen Nokialle

Julkaistu 09.01.2016

 Sunnuntaina päättyy BC Nokian kolmen kotiottelun
putki, kun Salon Vilpas saapuu Nokialle. Viime otteluissa Vilppaan kannattajat
ovat keränneet kiitosta niin koti- kuin vieraskentilläkin. Ryhmää on ollut
paljon liikkeellä ja kannustus sen mukaista riippumatta pelipaikasta. Myös
sunnuntaina Nokialle on odotettavissa melkoinen salolaisinvaasio. Niinpä
yhdenkään BC Nokian kannattajan ei ole syytä jäädä kotiin, ettei kotietu käänny
vierasjoukkueelle. Noh, onhan meillä tietysti Vincent Simpson, jonka parhaat
esitykset toistaiseksi on nähty vieraissa, joten ei hätä ole tämän näköinen...



Loppiaisen Seagulls-tappio osoitti julmalla tavalla BC
Nokian pelaajille, mikä merkitys korisliigapeleissä on täydellisellä
keskittymisellä ja taistelutahdolla. Helppoja otteluita ei tässä sarjassa ole
eikä tule. Uskottava on, että kapteeni Henri Hirvikoski piiskaa joukkueensa
sellaiseen taisteluvireeseen sunnuntaiksi, ettei ainakaan asenteessa tule
olemaan vikaa. Aika tavalla samanlaisista asetelmista tähänkin otteluun
lähdetään, kuin pariin aikaisenpaankin peliin. Vilppaan materiaali näyttää
selvästi kapeammalta kuin kotijoukkueen. Sami Ikävalkon lähdettyä Salosta
divarin Porvoon Tarmoon on salolaisilla käytännössä kahdeksan pelikelpoista
miestä joukkueessaan. Toisaalta kaikki kahdeksan pystyvät pelaamaan
suhteellisen suuret minuutit per ottelu.

Bcn-henkka



Jos suoritetaan pientä pelaajakohtaista vertailua,
niin David Kravishin tilastot ovat hyvin lähellä Salon Cavell Johnsonin vastaavia.
Viimeistelytarkkuus tosin on Kravishilla Johnsonia parempi. Aika lähelle pääsee
myös Vilppaan toinen sentteri Austin Dufault. Mutta Dragan Labovic kääntää
isojen miesten vertailun selvästi BC Nokian voitoksi. Salon laiturit Juho
Nenonen ja Monyea Pratt joutuvat vastakkain kolmikon Hirvikoski-Skamo-Bailey
kanssa. Nenonen on joukkueensa vaarallisin kolmen pisteen heittäjä eikä
kotijoukkueelta löydy yhtä tarkkaa kaukoheittäjää kokoonpanosta. Toivotaan,
että tässä tapauksessa määrä korvaa laadun ja että ainakin joku mainitusta
kolmikosta osuu kaukaa samalla tavalla kuin Seagulls ottelun ensimmäisellä
puoliskolla. Ykköspaikkaa joukkueissaan pelaavat puolestaan
amerikkalaispelaajat Vincent Simpson ja Doug Wiggins. Molempien pelaajien
pistekeskiarvot ovat samaa luokkaa noin viidentoista pisteen tienoilla.
Kuitenkin on sanottava, että Simpsonin hyvän ja huonon päivän ero tuntuu olevan
aika suuri. Wiggins sen sijaan on viime peleissä onnistunut vakiinnuttamaan
tehonsa hyvinkin tasaiseksi. Suurin ero näiden pelaajien kesken on kuitenkin
pyrkimys koria kohti ajamisessa. Doug Wiggins tekee tätä huomattavasti
Simpsonia enemmän ja samalla hankkii vastustajalle paljon virheitä.
Virheherkkyys on muutenkin ollut useassa pelissä BC Nokian akilleen kantapää.
Kakkospointin rooli Salon Vilppaassa on nyt Ville Hännisen harteilla kun taas
BC Nokialla on heittää kentälle Jonit Herrala tai Harjula tai vaikka Niko
Mattila. Salon suomalaiset rotaatiopelaajat Okko Järvi ja Ilmari Kallio
pelaavat hekin lähes 20 minuuttia peliä kohden tehden noin viisi pistettä
keskimäärin. Vastaavasti BC Nokian Timo Riihelä, Daniel Dolenc ja Antti Nikkilä
jäävät yleensä alle puoleen noista. Yhteenvetona voi siis todeta, että Salon
Vilppaan voiton edellytyksenä olisi, että joukkueen kaikki pelaajat onnistuvat.
BC Nokialla puolestaan on enemmän mahdollisuuksia etsiä päivän onnistujia. Korin
läheisyydessä pelattaessa etu on selvästi kotijoukkueen puolella.



Ottelun avainkysymykset siis ovat:

- Kumman joukkueen fanikatsomo pystyy paremmin
pitämään oman joukkueensa pelihuumorin yllä?



- Tiivistääkö coach Vidin joukkueensa peluutusta tällä
kertaa Seagulls peliin verrattuna?



- Pystyykö Dragan Labovic jälleen yli 20 pisteen
ottelukohtaiseen pistesaaliiseen jäätyään viiteentoista pisteeseen viime
pelissä?



- Onnistuuko BC Nokian puolustus pysäyttämään Salon
Doug Wigginsin tällä kertaa?



Ottelu Nokian palloiluhallilla alkaa kello 17:00.
TERVETULOA!

Bcn-vilpas