Pirkanmaan paikalliskamppailu osa kaksi Pyynikillä perjantaina

Julkaistu 02.12.2016

Pirkanmaalainen korisyleisö pääsee nauttimaan jo toisen kerran paikalliskamppailusta, kun Näädät ja Pyrintö iskevät toistensa kimppuun tänään Pyynikillä. Edellinen paikalliskamppailu päättyi nokialaisten 102-89-voitonjuhliin reilu kaksi viikkoa sitten Nokialla.

Kahdessa viikossa ehtii tapahtua kaikenlaista – varsinkin Pyrinnön leirissä. Tamperelaiset saivat 178-senttiä pallonkäsittelyä pointin paikalle, kun joukkueeseen on nyt liittynyt Andre Stringer, joka on ehtinyt pelata kaksi ottelua Pyrinnön paidassa. Vielä ikävämmin Pyrinnön kokoonpanosta Nokiaa vastaan puuttuvat Ricky Minard ja Antero Lehto, jotka kärsivät perjantaina yhden ottelun kilpailukiellosta.

– Parin avainpelaajan ottaminen pois kokoonpanosta laittaa joitain asioita uusiksi pelaamisessamme. Aikaa valmistautua on ollut vähän, mutta se on pyritty käyttämään laadukkaasti hyväksi, Pyrinnön päävalmentaja Ilkka Palviainen kommentoi.

Viiden ottelun tappioputkessa olevalle Pyrinnölle kyseessä on kolmas peli kuuteen päivään, kun taas Nokia lähtee otteluun Pyrinnön tapaan yhden päivän valmistautumisella. Valmistautumisajasta ja Pyrinnön vajaasta kokoonpanosta huolimatta on selvää, että Pyynikki on jokaiselle vierasjoukkueelle paha veräjä ottaa sarjapisteet mukaansa.

– Onneksi pelasimme Pyrintöä vastaan juuri pari viikkoa sitten, joten joukkue on uutta takamiesvahvistusta lukuun ottamatta kohtuullisen tuttu ja videolta katsotaan loput. Uskon keskiviikon tappiomme sisuunnuttaneen joukkuetta ja tarvittavaa taisteluasennetta löytyvän tällä kertaa myös vierasotteluun, BC Nokian päävalmentaja Ilpo Rantanen ennakoi.