Näädille tiukka tappio kauden toisessa Pirkanmaan derbyssä

Julkaistu 02.12.2016

Nokialaisfaneja oli löytynyt Pyynikille iso tukku tutusta rumpuryhmästä Näätien penkin taakse sekä satunnaisia ryhmittymiä ympäri lehtereitä. Tämä yhdistettynä tuhatpäiseen tamperelaisyleisöön ottelusta ei puuttunut meteliä tai osuvia kuitteja puolin ja toisin.

Kentällä myös otteet tekivät kunniaa kiihkeätunteiselle paikalliskamppailulle, kun minuuttien kuluessa pelikellossa tunteet kiehuivat ja pelaajat jakelivat iskuja toisilleen. Ottelun viihdyttävyydestä ei jäänyt kahta sanaa, kun Nokian ja Pyrinnön välillä nähtiin 11 tasatilannetta ja 16 johtoaseman muutosta.

Pyrintö oli valtaosan ensimmäisestä puoliajasta kuskin paikalla, kun vikkeläkinttuinen Andre Stringer pääsi puhkomaan nokialaispuolustusta. Kummatkin joukkueet kykenivät vetämään eroa toisiinsa toisella puoliajalla, mutta vain hetkeksi. Aaltoilevasti Näätien hyvää hetkeä seurasi synkempi ja kaiken lisäksi pallo pomppi avainpaikoissa pyrintöläisten eduksi.

Varsinainen ratkaisu yltiötasaiseen otteluun nähtiin vasta viimeisellä minuutilla. Läpi ottelun isoja match up -ongelmia Nokialle aiheuttanut järkälemäinen J'Nathan Bullock pääsi nostamaan lay-upilla Pyrinnön viiden pisteen johtoon 77-72. Hyvin pelannut Ray Sanders toi komean spin-liikkeen jälkeisellä and one -suorituksella Nokian kahden pisteen päähän, mutta toisessa päässä Bullock veti hyökkäysajan viimeisellä sekunnilla lähteneellä kolmosellaan kotijoukkueen takaisin viiden pisteen johtoon 80-75.

Viimeiset 25 sekuntia Nokia pelasi taktiikalla riko nopeasti, ratkaise nopeasti. Taktiikka poiki, kun 6 sekuntia ennen loppusummeria Sandersin kolmonen toi Näädät vielä pisteen päähän 82-81. Nokia rikkoi ripeästi Topias Palmia, joka heitti kahdesta vapaaheitostaan toisen sisään. Isaiah Wilkerson pääsi vielä yrittämään floaterilla peliä jatkoajalle, mutta heitto kolisi takarautaan.

Nokian parhaat pistemiehet olivat kaikki neljä kolmostaan upottanut Sanders (20/2) ja Wilkerson (20/4). Kaksinumeroisille pistelukemille ylsivät myös Papa Dia (10/3) ja taikurimaisia syöttöjä jaellut Eldar Skamo (10/12/8 syöttöä/3 riistoa). Pyrinnön tehokolmikon muodosti Bullock (23/6), Stringer (21/6//8 syöttöä) ja Palmi (18/1).