Näädät Korihaiden vieraaksi Pohitulliin

Julkaistu 28.01.2017

Sarjataulukossa sekä Korihait että Näädät ovat tällä hetkellä hännillä, kun uusikaupunkilaiset ovat viimeisenä 4 voitolla ja 18 tappiolla. Nokialaiset (8/15) taas tippuivat eilisen Korisliiga-kierroksen myötä pois pudotuspelipaikalta yhdeksänneksi tasapisteisiin KTP-Basketin (8/16) kanssa. Kuntokäyrä on näyttänyt BC Nokian osalta alaspäin, kun Näädät on hävinnyt viimeiset kolme otteluaan.

– Lauantaina olisi aika palata voittojen tielle ja se vaatii, että peli pysyy kasassa 40 minuuttia 35:n sijaan, BC Nokian päävalmentaja Ville Tuominen kommentoi.

Kaikesta huolimatta Korihailla on ollut vielä synkempää: uusikaupunkilaiset ovat vajonneet kymmenen ottelun mittaiseen tappioputkeen ja joukkue haki piristystä palkkaamalla uudeksi vahvistukseksi tulivoimaisen Gary Johnsonin. Myös Nokian osalta ottelussa nähdään uusi vahvistus, kun Javier Duren korvaa Kentwan Smithin vierasjoukkueen kokoonpanossa.

Korihait on sarjasijoituksestaan huolimatta vaarallinen ryhmittymä. Pelinrakentaja Mikko Jalosen komentama haiparvi on voittanut kotikentällään Pohitullissa tällä kaudella mm. Helsinki Seagullsin ja Kataja Basketin.

– Korihait juoksee kenttää erittäin hyvin ja on Pohitullissa vaarallinen ryhmä, josta osoituksena kotivoitot Katajasta ja Seagullsista. Molemmilla joukkueilla uudet pelaajat matkassa, joten mielenkiintoista nähdä miten homma lähtee rullaamaan. Pyrimme keskittymään erityisesti puoliaikojen alkuun, jotka ovat olleet vieraskentillä toistaiseksi myrkkyä.

Jalosen (11,9 pistettä/2,8 levypalloa/4,4 syöttöä) lisäksi Korihaiden tehoista tällä kaudella ovat vastanneet Emmanuel Holloway (13,8/3,4), Domique Lee (10,1/6,4), Marcus Van (10,4/11,0) ja Eric McAlister (9,5/5,1). Ripauksen arvaamattomuutta Korihaiden kohtaamiseen luo myös se, että joukkue operoi tällä hetkellä viidellä vahvistuksella, joista päävalmentaja Jarno Nikula valitsee nelikkonsa ottelukohtaisesti.