Näädät hakee vierasvoittoa Kotkasta

Julkaistu 13.01.2017

KTP-Basket ja BC Nokia kohtaavat jo kolmannen kerran tällä kaudella. Ensimmäinen kohtaaminen lokakuun alkupuolella päättyi kotkalaisten kotivoittoon 88-71, mutta marraskuun lopussa kenttä vaihtui Nokian Palloiluhalliin ja Näätien 94-75-voittoon. Sarjataulukon osalta Näädät keikkuu seitsemännellä sijalla – vain kahden voiton etumatkalla KTP:stä, joka on tällä hetkellä jäämässä ilman pudotuspelipaikkaa yhdeksäntenä.

Vaikka KTP on tällä hetkellä kolmen voiton tappioputkessa, niin päävalmentaja Ray Ailuksen komentama kotkalaisjoukkue on tehnyt kelvollista jälkeä kotikentällään voittaen yhdeksästä ottelusta viisi. Kolme viimeisintä ottelua ovatkin olleet vierasotteluita, kun KTP esiintyi viimeksi Karhuvuoressa kotiyleisönsä edessä 28.12.

KTP on nojannut tällä kaudella vahvasti vahvistuksiinsa. Triplatuplakone Monyea Pratt (13,9 pistettä/8,9 levypalloa/6,9 syöttöä), puskutraktori Sherman Gay (21,1/6,4), tarkkakätinen William Walker (14,5/6,1) ja nokialaisyleisöllä tuttu Daniel Bailey (10,9/4,5) muodostavat äärimmäisen vaarallisen nelikon, jotka pystyvät onnistuessaan voittamaan Korisliigassa minkä tahansa joukkueen. Isoja minuutteja vahvistusnelikon lisäksi pelaa Näätä-paidasta viime kaudelta tuttu Joni Herrala (5,1/2,4/3,4).

– KTP:n vahvistukset voivat hyvänä päivänä voittaa pelin kuin pelin, ja varsinkin Gayn ja Prattin pysäyttäminen on prioriteettilistan kärjessä, BC Nokian päävalmentaja Ville Tuominen kommentoi.

Nokia on päässyt harjoittelemaan melkein viikon päivät hyökkäyskuvioita uomiinsa. Tuomisen mukaan harjoitusviikko on mennyt hyvin, mutta mustina pilvinä yllä ovat Niko Mattilan alaraaja- ja Kentwan Smithin yläraajavammat. Kummankin pelaajan esiintyminen tänään illalla KTP:tä vastaan on vielä epävarmaa.

– Hyvä treeniviikko alla ja varsinkin hyökkäykseen on pyritty tuomaan uusia elementtejä. Smithin ylävartalo- ja Mattilan alavartalovammat hieman arveluttavat, mutta muuten hyvillä fiiliksillä hakemaan arvokasta vierasvoittoa.

Vierasvoitto KTP:stä olisi Nokialle erityisen arvokas sillä Näädät on voittanut vain yhden ottelun kymmenestä vierasparketilla kuluvalla kaudella. Mielenkiintoisesti BC Nokia ei ole koko seurahistoriansa aikana voittanut KTP:tä vieraissa kertaakaan.