Loistavaa koripalloviihdettä Nokialla – BC Nokia kukisti sarjakärjen

Julkaistu 17.03.2014

Miesten koripallon ensimmäisessä divisioonassa kolmantena oleva BC Nokia kohtasi sunnuntaina sarjaa johtavan Helsinki Seagullsin ja voitti ottelun luvuin 87-81. Vaikka pelillä ei ollut sarjasijoitusten kannalta merkitystä, nähtiin Nokialla erittäin hyvätasoinen ottelu. Seagulls on varmistanut runkosarjan voiton ja BC Nokian kolmostila on enää virallistamista vailla. Seagulls oli voittanut joukkueiden kauden aikaisemmat kohtaamiset mutta tällä kertaa BC Nokia oli päättänyt näyttää, että sekin on tosissaan mukana taistelussa korisliigapaikasta. Runkosarjaa on jäljellä vielä kaksi kierrosta ja sen jälkeen neljän joukkueen pudotuspeleissä ratkaistaan sarjanousu.

BC Nokia aloitti ottelun erittäin intensiivisellä puolustuksella ja kun hyökkäyksetkin päätettiin onnistuneesti, oli Seagullsin valmentaja pakotettu ottamaan aikalisä tilanteessa 15-8. Aikalisän jälkeen Seagullsin Marcus Capers upotti nopeaan tahtiin kaksi kolmosta ja lopulta tauolle siirryttiin 19-22 vierasjohdossa. BC Nokian hahmo avausjaksolla oli Nicholas Pederson, joka parin ottelun tauon jälkeen palasi taas pelaavaan kokoonpanoon.

Ottelun toinen kymppi oli erittäin tasaista pelaamista johtoaseman vaihdellessa useita kertoja jakson aikana. Tomi Kankaanpää tuli kentälle jakson alkaessa ja sai Seagullsin pelinrakentelun sekaisin mainiolla puolustuspelaamisellaan. Mike Anderson hallitsi korin alustoja molemmissa päissä kenttää ja innosti samalla sekä joukkuetovereitaan että yleisöä showmiehen elkeillään. Pitkälle tauolle lähdettiin tasalukemissa 41-41.

Kolmas jakso oli BC Nokialta ottelun heikoin jakso. Joukkueen hyökkäykset puuroutuivat usein yhden miehen yrityksiksi ja lisäksi peliä sekoittivat useat yksinkertaiset virheet kuten askelrikkomukset. Kun jaksoa oli pelattu neljä minuuttia, siirtyi Seagulls johtoon, jonka se piti jakson loppuun asti. Numerot ottelun viimeisellä tauolla olivat 63-69.

Pelin käännekohta nähtiin heti neljännen jakson alussa, jonka BC Nokia vei 12-0. Koko BC Nokian kentällä ollut viisikko onnistui mainiosti pitäen Seagullsin joukkueen lähes viisi minuuttia ilman pisteitä. Näin joukkue nousi kuuden pisteen tappioasemasta kuuden pisteen johtoon. Seagulls ei kuitenkaan luovuttanut, vaan tuli vielä Marcus Capersin mainiolla pelillä pisteen päähän, kun ottelua oli minuutti jäljellä. Lopussa BC Nokia onnistui hyvin puolustuspelissään ja viimeiset pisteet tehtiin vapariviivalta. Ottelu päättyi kotijoukkueen riemastuttavaan 87-81 voittoon.

Helsingin Seagullsin paras pelaaja tällä kertaa oli joukkueen tuorein vahvistus, Marcus Capers. Hän teki 22 pistettä ja otti neljä levypalloa. Yleensä joukkueen tehokkain pelaaja, Josh Gonner, pidettiin hyvin kurissa ja hän jäi yhdeksääntoista pisteeseen pelattuaan ottelussa täydet 40 minuuttia.

Kotijoukkueen parhaina palkittiin Andre Jones ja Nicholas Pederson. He olivatkin pisteiden valossa joukkueen tehokkaimmat (Jones 29p/4l, Pederson 21p/5l). Erityismaininnan joukkueesta ansaitsee Tomi Kankaanpää, joka loistavalla puolustuspelaamisellaan oli yksi ottelun ratkaisijoista. Lisäksi Tomi heitti molemmat kolmosen yrityksensä onnistuneesti sisään. Mike Anderson parantaa peli peliltä, vaikka hyökkäystehoissa vielä onkin toivomisen varaa. Timo Riihelä, Joni Harjula ja Shawn Hopkins esittivät totutun varmoja otteita. Ville Tuominen ja Olli Ahvenniemi eivät tälle kertaa päässeet pisteille.

BC Nokialla on vielä edessään kaksi vierasottelua ennen pudotuspelien alkua. Seuraava peli on viikon päästä sunnuntaina Tampereella Pyynikin palloiluhallissa. Ottelu Pyrintö II:sta vastaan alkaa kello 17:00. Kaikella todennäköisyydellä ensimmäinen pudotuspeli on Porvoossa Tarmoa vastaan perjantaina 4.4.2014. BC Nokian kannattajien kannattaa alkaa valmistautua jo pitkään bussimatkaan tuolloin. Seuraava kotiottelu on maanantaina 7.4.2014 Nokian palloiluhallilla.

Tomi Kankaanpää

Mike vapariviivalla