Kouvot niukasti parempi - taistelu jatkuu

Julkaistu 17.03.2016

Keskiviikkoiltana Nokialla käytiin jännittävä ja yleisöön menevä korisliigaottelu BC Nokian ja Kouvojen välillä. Ottelu päättyi lopulta 84-89 vierasvoittoon, vaikka vielä minuuttia ennen peliajan päättymistä Nokia johti ottelua pisteellä. Aikaisempien otteluiden tapahtumat toistuivat jälleen kerran molempien joukkueiden osalta lähes hämmästyttävällä tavalla. Puoliajalla Kouvot johtivat ottelua jo kuudellatoista pisteellä (32-48) mutta onnistuivat hukkaamaan johtonsa toisella puoliajalla. BC Nokia taisteli hyvin ja nousi tappioasemasta johtoon asti mutta viimeisillä hetkillä menetti taas jo käsissä olleen voiton vastustajalle.

Ensimmäisellä puoliajalla Kouvojen heittopeli oli aivan ilmiömäistä. Esimerkiksi kolmen pisteen heitot upposivat tarkkuudella 7/12 ja kakkosistakin puolet löysivät tiensä korisukan läpi. Toisella puoliajalla joukkue onnistui enää kolmessa kolmosessa. BC Nokialla puolestaan prosentit kääntyivät toisin päin. Menetyksiä BC Nokialle kertyi Kouvojen agressiivisesta puolustuksesta johtuen (tai siitä huolimatta) 14. Valitettavasti ne vaan osuivat pahoihin paikkoihin sekä heti ottelun alkuun että viimeiselle minuutille. Kouvojen voiton takuumies oli lähes täydet minuutit pelannut Kyle Shiloh, joka teki 17 pistettä ja otti kahdeksan levypalloa. Muuten kaikki seitsemän muuta kentällä käynyttä pelaajaa onnistuivat Kouvoilta hyvin. Ehkä vielä D.J. Richardsonin neljä onnistunutta kolmosta kannattaa nostaa esiin.

Kotijoukkue pelasi hieman totuttua pienemmällä rotaatiolla Henri Hirvikosken ollessa sairaana. Myös jalkavaivainen Daniel Dolenc oli sivussa ja näyttää siltä, että hänen kautensa on valitettavasti ohi. Kuusi pelaajaa ylsi BC Nokian riveissä kaksinumeroisiin pistemääriin. (Labovic: 18, Bailey: 15, Kravish: 12, Mattila: 12, Malidzan: 11, Skamo: 10 ja Harjula: 6)

Sarjatilanne pudotuspeliviivan tuntumassa muuttui entistä jännittävämmäksi, kun Kobrat voittivat Joensuun Katajan ja nousivat näin vain yhden voiton päähän BC Nokiasta. Myös KTP on BC Nokian kanssa samoissa pisteissä. Ensi lauantaina pelattava Kobrat - BC Nokia on siis äärimmäisen tärkeä ottelu molemmille joukkueille.

Viimeiset ottelut näiden kolmen joukkueen osalta ovat:

BC Nokia: Kobrat, Pyrintö, Seagulls

KTP: Karhu, Kouvot, Pyrintö

Kobrat: BC Nokia, Seagulls, Bisons

Sijoitusten osalta kaikki on siis vielä auki.