Kobrat tyrmäsi Näädät, uusinta perjantaina Lapualla

Julkaistu 28.12.2016

Nokian puolustus oli alusta lähtien intensiivistä, mutta vauhti toi mukanaan kääntöpuolen, joka näkyi hyökkäyspäässä ylikierroksina. Kobrat oli ensimmäisestä neljänneksestä lähtien kuskin paikalla, mutta Näätien puolustus piti tuloksen vielä tiukkana. Makkaratauolle mennessä Kobrat sai pelinsä rullaamaan paremmin, kun taas Nokia tuskaili edelleen hyökkäyspelinsä kanssa.

Puoliajan jälkeen parketille asteli sisuuntunut BC Nokia, joka haki valtavan määrän hyökkäyslevypalloja, puolusti rakkikoirana, mutta heitot kolisivat järjestään raudoissa. Kobrat piti tukevasti kiinni kaksinumeroisesta johdostaan, kunnes lapualaiset karkasivat kolmannen ja neljännen neljänneksen läpi menneellä 11-0-runillaan.

– Kuten Daniel Dolenc tuossa aiemmin fiksuna miehenä sanoi, niin puolustusta on harjoiteltu ja se näkyi. 78 pistettä omiin noin tulivoimaista vastustajaa vastaan ei ole huono suoritus, kun kaikki on uutta. Hyökkäys taas oli sekaisin kuin seinäkello, BC Nokian tuore päävalmentaja Ville Tuominen kommentoi.

Näädät kykeni pitämää levypallot tasoissa ja pakottamaan Kobrat 22 menetykseen, mutta heittopeli oli kautaaltaan kehnoa, kolmosen takaa jopa surkeaa. Kun kakkoset upposivat 41% (19/46), niin kaaren takaa nokialaiset osuivat vain kahdesti 22 yrityksestä.

– Lapua on hyvä joukkue, tuolla koolla he pystyvät säkittämään paintin ja ottamaan meidän sisäpelin pois. Kun kolkit ei osu, niin se on tuon näköistä. Huomenna korjataan virheitä ja perjantaina parannetaan. Jos tämä olisi tänään ollut nappisuoritus, niin olisin ihmetellyt.

BC Nokian parhaimpana pelaajan palkittiin ainoana yli kaksinumeroisille pistelukemille yltänyt Dolenc (16/1). Lähimpänä kävivät Isaiah Wilkerson (9/8), Sefton Barrett (8/4) ja Joni Harjula (8/0). Lapuan tehotrio oli Jamal Jones (24/4), Dom Morris (17/9) ja Damon Williams (14/9/5 syöttöä).