Katajalle pisteen voitto 82-81

Julkaistu 25.01.2016



Ottelun alkuasetelmat olivat BC Nokian
kannalta todella vaikeat. Vierasottelu ja vastassa sarjan kärkijoukkue ja viime
kauden mestari, Joensuun Kataja. Lisäksi Näätien kokoonpanosta puuttuvat Dragan
Labovic ja Timo Riihelä.



Kymmenellä pelaajalla liikkeellä ollut BC
Nokia aloitti ottelun varsin mallikkaasti, Kolmen ohi menneen kolmosen jälkeen
alkoi heitto pudota ja ensimmäinen neljännes päättyikin nokialaisten 19-25
johtoasemassa. Myös turhia virheitä onnistuttiin välttämään aivan jakson
viimeisille hetkille asti.



Toisella kympillä tilanne sen verran muuttui,
että sekä Henri Hirvikoski että Niko Mattila ottivat kolmannet virheensä. Muu
joukkue sen sijaan pystyi pitämään virhetilinsä edelleen kurissa. Myös
johtoasema kääntyi Katajalle varsinkin Trevis Simpsonin ja Lamayn Wilsonin
vastatessa joukkueen tehoista. BC Nokian puolella Daniel Bailey oli huikealla
pelipäällä tehden ensimmäisellä puoliajalla peräti kahdeksantoista(!) pistettä.
Tilanne puoliajalla oli 46-43 Katajalle.



Kolmannella kympillä kummalla tahansa
joukkueella olisi ollut saumat ratkaista peli itselleen. Molempien heittopeli
oli kuitenkin luvattoman heikkoa ja niin tilanne oli 60-60, kun kolmekymmentä
minuuttia oli pelattu. Kumpikaan joukkue ei saanut kahtakymmentä pistettä
kasaan jakson aikana.



Viimeinen kymppi oli sitten taas oma lukunsa.
Siihen asti hieman pimennossa ollut Teemu Rannikko otti Katajan pelin haltuunsa
tehden jaksolla kymmenen pistettä. Joensuu johti ottelua lopussa parhaimmillaan
kuudella pisteellä mutta BC Nokia kiri sisukkaasti pisteen päähän. Viimeinen
hyökkäys jää Nokialle, kun peliaikaa kellossa on kahdeksan sekuntia. Hetken
näyttää siltä, että Daniel Bailey pääsee lyömään levystä kimmonneen pallon
alaspäin koriin, mutta valitettavasti ei Danielinkaan ulottuvuus riitä ja
Kataja vie pisteet niukimmalla mahdollisella erolla.



Ottelun tilastot: basket.fi



TOP5 huomiot ottelusta:



- Daniel Bailey: 28 pistettä kahdeksan
levypalloa, neljä syöttöä ja kaksi riistoa! Kerta kaikkiaan huikea peli
Danielilta.



- Henkan upea puolustus (vs. Teemu Rannikko) +
riisto tilanteessa, jonka seurauksena Daniel Bailey vei BC Nokian 65-67 johtoon.



- David Kravish ensimmäinen henkilökohtainen
virhe vasta, kun peliä oli pelaamatta 1.44.



- Eldar Skamon vahva peli. Mies teki korin
silloin, kun muut eivät palloa renkaan läpi saaneet.



- Kyllä se voitto sieltä vielä tulee, kunhan
vaan jaksetaan yrittää!



Seuraava tilaisuus yrittää vierasvoittoa on jo
keskiviikkona, kun BC Nokia matkaa Kouvolaan. Ottelu alkaa kello 18:30 ja on
nähtävissä sekä fanseat.com:sta että IS-TV:stä.

Dan-420