Kataja katkaisi Näätien voittoputken

Julkaistu 15.02.2017

Ottelun alku lupaili hunajaa Näädille, kun Sefton Barrett pääsi ripeästi riistämään itsensä läpiajodonkkiin ja Niko Mattila upotti hetkeä myöhemmin kolmosen – senkin nokialaisten riistosta. Hiljalleen mallikkaasti hyökkäystään toteuttanut Kataja kipusi rinnalle ja lopulta kolmosilotulituksella ohitse avausneljänneksen loppuun mennessä.

Toisella neljänneksellä Katajan kolmostykitys jatkui: läpi ensimmäisen puoliajan joensuulaiset nakkasivat kaaren takaa kolmosensa 8/15, joista Ilari Seppälä ja Jarekious Bradley vetivät kolme mieheen. Näädät taas puski kotijoukkueen puolustusmuuriin ja Kataja karkasi parhaimmillaan 27 pisteen johtoon.

Puoliajalla 21 pisteen johdossa oleva Kataja piti pelirytminsä, vaikka Näädät lievästi paransi otteitaan. Nokialaiset ylsivät parhaimmillaan 16 pisteen taakse, mutta Kataja kykeni tyrehdyttämään kirin nopeasti. Päätösneljännes tarjoili enää vähän uutta, kun levypallotaistelun 50-26 vienyt Kataja seilaili vakuuttavaan kotivoittoon.

– Ei ole mitään selitystä mihinkään suuntaan. Saimme selkäämme. Ensimmäiset viisi minuuttia pysyimme mukana ja sen jälkeen Kataja meni menojaan, oli kovempi joka tilanteessa, voitti 1-1-tilanteet ja vei levypallot ylivoimaisesti, BC Nokian päävalmentaja Ville Tuominen kommentoi.

Nokian paras pistemies oli Javier Duren, joka heitti 14 pistettä, noukki 4 levypalloa ja riisti kolmesti. Kaksinumeroisille pistelukemille ylsivät Durenin lisäksi vain Daniel Dolenc (13/2) ja Sefton Barrett (11/5). Katajan tehokkaimmat olivat Rion Brown (18/8/4 syöttöä), Bradley (17/11), Seppälä (16/2) ja Kervin Bristol (8/9/5 torjuntaa).

Näädät pelaa seuraavan kerran ensi keskiviikkona 22.2., kun Nokian Palloiluhallille saapuu vieraaksi Salon Vilpas.