Daniel Dolencille kahden vuoden jatkosopimus Näätien kanssa

Julkaistu 14.12.2016

203-senttinen Dolenc pelaa toista kauttaan BC Nokian paidassa. Edelliskausi Dolencin osalta päättyi keväällä harmittavaan loukkaantumiseen, mutta tunnollinen EBT-kasvatti kuntoutti itsensä huippukuntoon kuluvalle kaudelle.

Dolenc on tehtaillut tällä kaudella Näädille keskimäärin 7,1 pistettä ja 3,6 levypalloa ottelua kohden vajaassa 15 minuutissa. Tuoreimpana huippusuorituksena aloitusviisikkoon nostettu Dolenc nousi ottelun sankariksi 13 pisteellä, 8 levypallolla ja peräti viidellä torjunnalla, kun Näädät kaatoi kotiluolassaan Korihait.

– On hienoa päästä jatkamaan Nokian paidassa vielä seuraavatkin pari kautta. Olen innoissani, että voin olla osana tätä tulevaisuutta, jota seura on rakentamassa. Toivottavasti fanitkin tuntevat samoin, Dolenc kommentoi.

Dolenc on nuoresta iästään huolimatta kuluttanut Korisliiga-parketteja jo viiden kauden ajan. BC Nokian lisäksi Dolenc on pelannut Suomen pääsarjatasolla Kouvojen ja Tapiolan Hongan riveissä.

Suomen nuorisomaajoukkueissa Dolenc on ollut vakiokasvo ja ylitti vuonna 2012 kolmantena suomalaispelaajana kautta aikojen sadan pelatun nuorten maaottelun rajan. Yhteensä Dolenc on pelannut 114 nuorten maaottelua sekä yhden ottelun Suomen haastajamaajoukkueessa.

– Daniel osoitti varmasti kaikille Korihait-ottelullaan, että hän on kykenevä iso mies tähän liigaan. Ja suomalainen iso mies on etu, jota monella joukkueella ei ole. Se helpottaa huomattavasti joukkueen rakentamista, BC Nokian urheilutoimenjohtaja Ville Tuominen kommentoi.

BC Nokialla on voimassa olevat sopimukset kaudesta 2017/2018 Dolencin lisäksi Niko Mattilan, Eldar Skamon, Henri Hirvikosken, Ville Haapojan, Waltteri Mäkelän ja Papa Dian kanssa. Lisäksi Näädiltä on optio tulevasta kaudesta Aleksi Akpason kanssa.