BC Nokian miehillä kahden voiton loppiainen

Julkaistu 07.01.2014

 BC Nokian miehet pelasivat loppiaisviikonloppuna tuplakierroksen kohdaten sunnuntaina ensin Järvenpään vieraissa ja maanantaina Keravan Energia Teamin kotisalissa. Molemmat ottelut sarjan häntäpään joukkueita vastaan päätyivät BC Nokian voittoon.

Sunnuntain Järvenpään matkalta pisteet tuotiin Nokialle luvuin 69-82. Tilastokärkenä Nokialta tuossa pelissä toimi Nicholas Pederson tehden 24 pistettä ja ottaen 15 levypalloa. Muut yli kýmmenen pistettä tehnyttä nokialaista olivat Daniel Bailey (17/5), Shawn Hopkins (16/4) ja Joni Harjula (11/8). Olli Ahvenniemi ja Timo Riihelä tekivät viisi pistettä mieheen ja Ville Tuominen sekä Tino Mäkelä kaksi. Kotijoukkueen peli oli kahden pelaajan varassa; Pierre Jallow teki 21 pinnaa ja otti peräti 17 levyriä. Visa Tarjanne teki pisteen enemmän.

Loppiaismaanantaina esittäytyi kotiyleisölle ensimmäisen kerran BC Nokian uusi valmentaja Daniel Vidin. Etukäteistietojen mukaan hän on hakenut uutta ilmettä varsinkin joukkueen puolustuspeliin. Tämä näkyikin varsin selvästi ottelun alussa, kun vieraiden avauskoria piti odotella yli viisi minuuttia. Ensimmäinen jakso päättyi lukemiin 22-13 kotijoukkueelle. Joni Harjula teki kaikkiaan kymmenen pistettä tällä jaksolla ja johti joukkueen peliä mallikkaasti.

Toinen jakso jatkui yhtä selvänä BC Nokian hallintana. Tauolle mentiin kotijoukkueen johdossa 47-24. Tilastomerkinnät jakautuivat varsin tasaisesti joukkueen kärkikuusikolle. Mutta samaan aikaan kentälle pääsivät myös BC Nokian nuoremmat pelaajat Tino Mäkelä, Tomi Papinoja sekä Joona Koskela. Puoliajan jälkeen vähemmän pelanneet pelaajat saivat edelleen vastuuta ja BC Nokian peli alkoi hetkittäin kangerrella. Varsinkin KET:n Mike King pääsi parantelemaan pistesaldoaan.

Viimeisellä kympillä Mike King jatkoi mellastustaan kunnes Nicholas Pederson vaihdettiin kentälle ja alkoi pitää huolen levypallojen keräämisestä. Jakson jälkimmäisen puoliskon aikana BC Nokia palasi kutakuinkin avausviisikkoonsa ja latoi taululle selvän 33 pisteen voiton.

Joitain selviä peluutusmuutoksia on valmentajan vaihdos tuonut mukanaan. Joni Harjulan rooli joukkueen ykköspelinrakentajana oli yksi niistä. Nicholas Pedersonin pelipaikka puolustuksessa lähempänä omaa koria ja sillä tavalla lisääntynyt vastuu levypallopelissä on selvästi tiivistänyt joukkueen puolustusta. Nuorista pelaajista varsinkin Shawn Hopkins ja Tino Mäkelä ovat saaneet selvästi aikaisempaa enemmän peliaikaa. Ja vaikka tällä kertaa Tinolla ei heitto pudonnut niin tulostakin on syntynyt. Totuuden nimessä on sanottava, että maanantaisella kokoonpanollaan Kerava ei ole minkäänlainen mittari divarin kärkijoukkueen tasosta. Seuraavat ottelut sen sijaan kertovat jo paljon enemmän. (Forssa, Porvoo, Helsinki,...)