BC Nokian kotitaika ei murru

Julkaistu 21.04.2016

Palloiluhallin lehterit kokivat jälleen kovia, kun yli 1100-päinen kotiyleisö oli saapunut kannustamaan Näädät voittoon. Ja syystäkin: BC Nokia ei ole hävinnyt vielä yhtään kotiotteluaan pudotuspeleissä ja tästä iso kiitos kuuluu fanaattiselle nokialaisyleisölle.

Välieräsarjan kannalta äärimmäisen tärkeä ottelu alkoi nokialaismerkeissä, kun Dragan Labovic pelasi ennennäkemättömällä intensiteetillä sekä kaksikko Henri Hirvikoski ja Eldar Skamo eivät säästelleen heittokättään kaaren takaa. BC Nokian puolustus piti erinomaisesti kurissa Kouvojen vaaralliset takamiehet ja ensimmäinen neljännes päättyi kotijoukkueen 26-11-johtoon.

Nokialaisten aggressiivisesta puolustuksesta huolimatta Kouvot saivat pelin juonesta kiinni toisella neljänneksellä. Ensimmäisellä neljänneksellä kaksi virhettä ottanut D.J. Richardson oli ulkona pelistä, mutta hänen paikkansa pistenikkarina nappasi Alexander Madsen, joka rankaisi nokialaispuolustusta läheltä ja kaukaa. Nokialta taas Hirvikoski jatkoi pommittamista kaaren takaa, mutta Kouvot kykenivät repimään eron alle kaksinumeroiseksi puoliajalle 44-36.

Kolmas neljännes oli pitkälti toisen toisinto: Kouvot pääsivät hyökkäämään helpommin nokialaispuolustusta vastaan ja BC Nokian onnistumiset hyökkäyspäässä olivat harvassa. Labovic piti joukkueensa hengissä, mutta nihkeä koritehtailu kotijoukkueen puolesta siirsi valtikan Kouvoille, jotka päättivät neljänneksen kolmen pisteen johtoon 56-59.

Päätösneljänneksen alussa peli näytti jo hetken kääntyvän kokonaan Kouvoille, kun Richardson upotti kolmosellaan tilanteeksi 58-64. Hirvikoski kuittasi välittömästi omalla triplallaan kulmasta, erinomaisen pelin pelannut David Kravish naulasi leipäheittonsa vaparilta ja Labovic pääsi tuulettamaan antaumuksella, kun nopean hyökkäyksen päättänyt kolmonen upposi sukkana sisään tilanteeseen 66-64, kun peliaikaa oli jäljellä viisi minuuttia.

Kouvot pääsivät vielä tasoihin 68-68 Ville Kauniston nostaessa kakkosen korin alta kolme minuuttia ennen loppusummeria. Loppu oli kuitenkin Nokian: Daniel Bailey viimeisteli vaikeasta asennosta oikealla kädellä, Kravish viimeisteli kahdesti Vuk Malidzanin syötöstä tilanteeksi 74-68 – ja lopulta Kravish pääsi vielä juoksemaan lay-upilla eron kymmeneen 32 sekuntia ennen loppua. Kauneusvirheenä Richardson elätteli toivoa Kouvojen loppukiristä upottamalla kaksi kovaa kolmosta, mutta toisessa päässä Skamo teki tarvittavan hyvää työtä vapaaheittoviivalta.


Taistele-naata