BC Nokialle tappio - Seagulls Koriliigaan

Julkaistu 28.04.2014

 

BC Nokian miehet hävisivät neljännen finaaliottelun koripallon divisioona 1 A:n finaaleissa ja näin Helsingin Seagulls nousee Korisliigaan ensi kaudeksi voitoin 3-1. Seagullsin voittolukemat olivat lopulta 72-85.
Ottelu alkoi helsinkiläisten hallinnassa. BC Nokia ei saanut kunnolla pelattua palloa sisäpelaajille ja myöskään kaukoheitot eivät löytäneet tietään korirenkaan läpi. Ensimmäisen kymmenminuuttisen jälkeen tilanne oli kuitenkin vielä kohtuullisen tasainen, vaikka vieraat johtivatkin viidellä pisteellä 15-20.

Toinen kymppi oli sitten tällä kertaa se jakso, joka ratkaisi ottelun. Seagulls vei jakso pistein 12-20, Julius Rajalan tehdessä kahdeksan pistettä. Vaikka Nokia onnistui puolustamaan Josh Gonneria hyvin, niin muille pelaajille avautui aivan liikaa tekopaikkoja. Ja kotijoukkueen kannalta Seagulls käytti nämä paikat valitettavan tehokkaasti. BC Nokian heitot sen sijaan kolisivat rautoihin ja kun Seagulls vei jakson levypallot murskaavasti 14-4, ei taukotilanne (27-40) jättänyt selittelyille varaa.

Tauon jälkeen BC Nokia vaihto kentälle Ville Tuomisen, joka upottikin kolmosen heti jakson aluksi ja nostatti hetkeksi kotiyleisön tunnelmaa. HL Coleman teki Seagullsien yhdeksän seuraavaa pistettä ja piti huolen siitä, että BC Nokia ei päässyt kaventamaan eroa enempää. Sen sijaan Seagulls kasvatti eron jo 18:saan pisteeseen Julius Rajalan tultua kentälle. BC Nokia sai vielä kirivaihteen päälle ja jakson loppuessa tilanne oli vierasjoukkueen johto 51-63.

BC Nokia ei luovuttanut vieläkään ja viisikko Anderson-Bailey-Tuominen-Pederson-Harjula raatoi kentällä minkä pystyi. Yksi ratkaisun avaimista oli vapaaheittojen huono onnistumisprosentti päätösjaksolla. BC Nokia upotti vain kolme kahdeksasta vapaaheitosta neljännellä jaksolla. Seagullsin tehdessä viivalta vastaavassa ajassa yhdeksän pistettä. Pienimmillään joukkueiden välinen ero kävi kahdeksassa pisteessä mutta sitä lähemmäs ei BC Nokia päässyt. Ottelu päättyi lopulta Seagullsien selvään ja ansaittuun voittoon lukemin 72-85.

Kolme ensimmäistä finaaliottelua olivat erittäin tasaisia ja erot niissä olivat erittäin pienet. Tämä neljäs ottelu oli alusta alkaen Helsingin Seagullsin hallintaa eikä voittajasta jäänyt tällä kertaa mitään epäselvyyttä. Näin Seagulls on valmis ottamaan Korisliigasta tippuneen Uudenkaupungin Korihaiden paikan liigassa ja BC Nokia jatkaa ensi kaudellakin 1. divisioonassa. BC Jyväskylä puolestaan nousee ylöspäin divisioona B:stä. Kausi 2013-14 alkaa siis olla muutamia junnuturnauksia ja kauden päättäjäisiä vailla paketissa. BC Nokian kauden päättäjäiset pidetään palloiluhallilla tiistaina 28.4.2013 kello 18:00-19:00.

Iso kiitos kaikille mukana olleille tästä kaudesta! Pitäkää seuran värit korkealla myös kesän aikana ja palataan taas syksyllä sankoin joukoin kentille ja katsomoihin!